Sain tietää viime kuussa, että jaahas. Se olisi työpaikka jatkossa Helsingissä.
Töiden aloitus olisi mahdollisimman pian maaliskuussa, kuitenkin ihan viimeistään huhtikuun alussa.
Sain tämän tiedon helmikuun viimeisenä päivänä, joten kiireellä soitin nykyiselle vuokraisännälle, että nyt on irtisanottava asunto, et tää tyttö lähtee isolle kirkolle.
Siinä viikonloppu meni sitte hykerrellen ja tyytyväisin mielin, että muutosta ja vaihtelua elämään. Kyllä tunsin itteni onnenpotkun saaneeksi enkä ois millään malttanu enää oottaa, että pääsis jo muuttamaan. Melkein aloin jo pakkaamaan kamojakin laatikoihin...
...kunnes todellisuus iski vasten kasvoja. Kyllähän mulla on tiedossa ollut, että Helsingissä asuntojen vuokrat on vähän toista, kun täällä maalla, Mut että asumiskulut tulee nousemaan parilla sadalla eurolla nykyisiin verrattuna. Eikä siinä vielä kaikki. Matkakortti. Pahemmassa tapauksessa seutulippu. Sehän nostaa kuluja heti 50-100 euroa.
Oivoi. Sit alko tätä tyttöä vähän harmittamaan ja ahdistamaan, että mitähän sitä no nyt tullu tehtyä ja onko tämä ny fiksu päätös. Koska periaatteessa mun elämä on ollut ihan hyvin. Työpaikka, kiva kämppä keskustassa, kavereita...
No, suurin syy varmaan päätökseen hakea Helsingistä töitä, on pk-seudulla asuva miesystävä.
No mutta. Nyt tässä on viikko metsästetty asuntoa ja kauhisteltu vuokria. Taitaa olla liikaa vaadittu kohtuuhintainen vuokra, kohtuukokoisesta asunnosta, joka olisi kohtuullisen matkan päässä työpaikasta. Saatikka vielä vuokranantaja, joka kelpuuttaa kissat. Uaaaaaahhh! Täysin toivotonta.
Kahdessa kämpässä on käyty katsomassa, etä miltä näyttää. Toinen Vantaalla ja toinen Helsingissä. Tuomiot tuli molemmista, että ei. Kissoista kun mainitsee puhelimessa, niin saa melkein luuria korvaan.
Asuntohakemukset on vetämässä joka paikassa. Yhdestäkään ei ole tarjottu mitään. Kaupungilta sain yhden asuntotarjouksen, jonka ny loppupeleissä missasin, koska jäin arpomaan sen kanssa. Ja noissa näköjään pitää toimia salamaakin nopeamin.
Nyt harmittaa.
Etsintä siis jatkuu...
